21st November 2009

Malesia by Netta_Khrys

  • english
  • finnish
  • french

Saimme Kuala Lumpuriin lennettyämme hyvän kiertoajelun kaupungissa, koska ajelimme ensiksi lentokentältä bussilla viitisenkymmentä kilometriä keskusbussiasemalle. Sitten (onneksi halvoilla) takseilla kahdelle muulle eri bussiasemalle, koska olimme saaneet väärää tietoa siitä, mistä reissumme viimeinen yöbussi Perenthianin saarille lähtisi. Ruuhkassa istuen vierähti yli kolme tuntia. Onneksi bussimme lähti myöhemmin kuin luulimme, niin ehdimme jopa syömäänkin jotain sinä päivänä. Bussimatka oli yhtä “jännittävä” kuin aiemmatkin yöbussit. Kuskit ajavat niin kovasti ja huolimattomasti, että olemme kyllä onnellisia ettemme ole vuoden aikana joutuneet onnettomuuteen.

Tässä islamistisessa maassa silmään pisti heti se, kuinka suuri osa naisista oli pukeutunut hijabiin mutta osa pukeutui länsimaalaiseen tyyliin.

Perenthian saarista Chris oli valinnut lomaviikkomme viettopaikaksi isomman saaren, koska sen pitäisi olla rauhallisempi. Siellä oli viikkoa ennen sulkemista ja monsuunikauden alkua tosi vähän ihmisiä, ja saimme lähes koko rannan itsellemme. Lepäsimme saarella toden teolla. Olimme suunnitelleet hakevamme töitä tällä viikolla snorklailun ja rannalla löhöämisen ohessa, mutta koska ukkonen oli rikkonut saaren nettiyhteydet, jouduimme todella keskittymään vain lepäämiseen.

Mökkimme sijaitsi rinteessä metsän laidalla, siellä oli ihanan rauhallista nukkua.
Aamulla saattoi tosin joskus herätä siihen kun apinat pelasivat palloa kookospähkinällä peltikattojen päällä. Saaren apinat olivat hyvin mielenkiintoisen näköisiä, tummia, joilla on vaaleat rinkulat silmien ympärillä. Olimme liian laiskoja hakemaan kameramme silloin kuin niitä näimme, joten kuva jäi valitettavasti ottamatta. Vedekestävää kameraa/filmiä ei saarella tähän aikaan vuodesta ollut enää saatavilla, joten myös tämä vedenalainen maailma teidän on käytävä kokemassa itse. Mökit saarella ovat aikansa eläneitä, mutta hyvin edullisia. Ravintola-annokset ovat myös oikein kohtuuhintaisia turistipaikaksi, jopa alkaen alle parin euron. Iltoja vietimme saksalaisen tytön, sekä eestiläisen pariskunnan kanssa, joilta oli mielenkiintoista oppia minkälaista elämä Neuvostoajan eestissä on ollut.

Vedenalainen maailma on saaren ympäristössä uskomaton. Jo ensimmäisellä snorklauskierroksella näimme lukemattomien värikkäiden trooppisten kalojen sekä korallien lisäksi haita, sekä kilpikonnia. Ja tämä kaikki vain parhaimmillaan muutaman metrin päässä rannalta! Yhtenä päivänä kävimme snorklausretkellä neljässä eri paikassa. Emme kokeneet tarvetta mennä sukeltamaan, koska kaikki jonka halusimme nähdä oli niin lähellä rantaa. Kahtena päivänä saimme uida suurten, metrin kokoisten kilpikonnien yläpuolella, se oli tosi mahtavaa! Haita näimme joka päivä, pääasiassa pieniä, mutta monesti myös sellaisia ehkä puolitoistametrisiä, joista pysyi mielellään kauempana.
   
Kuvat
Diaesitys

Rentouttavan lomaviikon jälkeen palasimme vielä yhdeksi illaksi Kuala Lumpuriin ihastelemaan kaupungin symbolia Petronas – torneja, ja ympäristön yövalaistusta. Kuala Lumpur on mukavan pieni, tungokseton pääkaupunki.
   
Kuvat
Diaesitys

posted in in English please !, news, voyages, worldtrip'09 | 2 Comments

18th November 2009

Khrystube goes 2.2

  • english
  • french

 Khrystube has been enhanced:
– code has been simplified and check for inconsistencies;
– the ‘admin’ part sees new pages, to manage user privileges, user profile, and bulk actions are completed;
– rss feed was pointing to wrong website (???) …
– Khrystube changes name. Since one can choose a title for its own use, mine will remain ‘Khrystube’, but the software package is now openWVM for “open Web Video Manager”.

posted in admin, in English please !, openWVM, programmation | Comments Off on Khrystube goes 2.2

10th November 2009

Thaimaa by Netta_Khrys

  • english
  • finnish
  • french

Thaimaaseen meidät toivotti tervetulleeksi ehkä ystävällisin ja hymyilevin passintarkistaja ikinä. Ei laukuntarkistuksia eikä viivytyksiä tällä rajalla.
Thaimaassa suunnitelmamme olisi kiertää maan pohjoisosaa kaksi viikkoa rannalle suuntaamisen sijaan.

Ekassa kohteessamme Chiang Rai:ssa hujahti kauemmin kuin piti, koska löysimme suht rauhallisen hotellin mukavine puutarhoineen, sekä hyvää seuraa ja ruokaa. Emme pystyneet vastustamaan herkullisia kolmen euron pihvejä ja Bratwurst-makkaraa saksalaisessa ravintolassa, ja söimme siellä joka päivä. Ja jälkiruoaksi jäätelöannoksia jäätelöbaarissa. Mutta hei muistattehan että me kävelemme joka päivä paljon hurjassa kuumuudessa, joten meidän pitää myös syödä :) Chris raukka on kuihtunut Aasiassa niin että housut meinaa tippua. En minä vaan…
   
Kuvat
Diaesitys

Chiang Raissa tapaamiltamme matkalaisilta olimme saaneet vinkin mennä Tha Toniin, joten näin teimme. Neljän tunnin jokiveneristeily sinne oli todella rentouttava ja miellyttävä. Saimme seurata hienojen maisemien lisäksi jokivarren ihmisten elämää. Matkalla pysähdyimme katsomaan ja ruokkimaan elefantteja. Samassa paikassa olisi ollut mahdollista valokuvata itsensä jättimäisen boakäärmeen kanssa. Tha Ton on kaunis pikkukylä, jossa kiipesimme kukkulalle ohittaen hassun keinotekoisen vuorimuodostelman ja Buddha-patsaita. Kukkulan laelta löysimme upean, erikoisen temppelin ja kauniit maisemat. Tykkäsimme paikasta paljon ja viivyimme auringonlaskuun saakka. Yövyimme jokivarressa hienossa bungalowssa ja seurasimme ukkoskuuron tarjoamaa salamavaloshowta.
   
Kuvat
Diaesitys

Seuraavaksi olimme aikoneet käydä Pai:ssa, mutta bussien aikataulutuksen takia päädyimme suoraan suurempaan kaupunkiin Chiang Mai:hin. Teimme Chiang Mai:sta temppelikierroksen jälkeen tosi hienon päiväreissun jonka aikana käytiin mm. ratsastamassa elefantilla, jokiristeilemässä bambulautalla, uimassa vesiputouksilla luonnon muokkaamassa mahtavassa porealtaassa, sekä ihmettelemässä pitkäkaula-, ja isokorvaheimoja.
   
Kuvat
Diaesitys

Sitten Sukhotain historialliseen puistoon. Kiertelimme päivän Viatnamin Cham – tornien ja Ankor Watin rakennelmien sekoituksilta näyttäviä raunioita. Tapasimme Sukhotain pienessä vanhanssa kaupungissa Norjasta kotoisin olevan miehen, joka perheineen kutsui meidät lounaalle ja hienoon taloonsa. Saimme pestä siellä pyykit ja kävimme kurkistamassa naapurissa käynnissä oleviin erittäin mielenkiintoisiin viikon kestäviin hautajaisiin. Siinäpä yksi talvi-illan tarina lisää…
   
Kuvat
Diaesitys

Pitkän bussimatkan jälkeen saavuimme Ayutthayaan. Ayutthayassa on myös paljon raunioita, temppeleitä, sekä palatsi. Tavan mukaan kävelimme ympäriinsä suurimman osan päivästä, mutta kellon lähetessä sulkemisaikoja nappasimme tuk tukin viimeiseen, käymisen arvoiseen Wat Yai Chai Mongkhon temppeliin. Rakennusta ympäröiviä Buddha-patsaita on kuvattu useisiin postikortteihin.
Thaimaassa on ollut monta eri kuningaskuntaa, ja vielä enemmän pääkaupunkeja, mm. Chiang Mai, Sukhothai and Autthaya. Tämän vuoksi kaikissa näissä paikoissa on paljon nähtävää raunioista ja historiasta kiinnostuneille.
   
Kuvat
Diaesitys

Ennen Bangkokia listallamme oli vielä yksi paikka, Bang Pa-In palatsi. Paljon Euroopasta vaikutteita saanut Bang Pa-In palatsialue oli hieno. Emme ehtineet kiertämään koko sallittua aluetta, koska Thaimaan prinsessan autosaattue hurautti ohitsemme paikalle jotain tilaisuutta varten. Thaimaan tämän hetkinen kuningas on maassa valtavan suosittu, ja nähtäväksi jää mitä hänen kuolemansa jälkeen käy, koska hänen poikansa ei ole ollenkaan niin pidetty.
   
Kuvat
Diaesitys

Bangkokissa vietimme ainoastaan yhden lauantai-illan sekä sunnuntaipäivän, pääasiallinen kohteemme siellä oli Grand Palace. jonka hienoista rakennuksista on vaikea ottaa kuvia koska ne on ahdettu niin pieneen tilaan muurien sisälle. Grand Palace:n vierailulle aikoville vinkiksi, että heillä on siellä hyvin mielenkiintoisia sääntöjä. Sisälle pääsee kyllä minihameessa ja paljastavassa mekossa, mutta ei polvet peittävissä puolipitkissä housuissa. Järki huipussaan. Sisäänkäynnin luota saa tosin lainaksi pitkiä hameita ja housuja.
   
Kuvat
Diaesitys

Nyt on nähty temppeleitä ja Buddha-patsaita varmasti muutaman vuoden edestä! Kaakkois-Aasian kierros on ollut rankka etenkin metelin ja nukkumisvaikeuksien vuoksi. Tuntuu etten ole nukkunut kunnon yöunia kuukausiin, ja nyt on todella ihana mennä Malesiaan viikoksi rannalle makaamaan! Toivotaan etteivät taifuunit suuntaa sinne päin, olemme olleet onnekkaita tähän saakka, koska taifuunit ovat seuranneet reittiämme ja iskeneet Japaniin, Vietnamiin, Kambotzaan ja Laokseen pian meidän siellä olomme jälkeen.

posted in in English please !, news, voyages, worldtrip'09 | Comments Off on Thaimaa

7th November 2009

Laoksen videot by Netta_Khrys

  • english
  • finnish
  • french

Laoksen videot ovat nyt nähtävillä Khrystubessa.

posted in in English please !, news, voyages, worldtrip'09 | Comments Off on Laoksen videot

5th November 2009

Kambodzan videot by Netta_Khrys

  • english
  • finnish
  • french

Kambodzan videot ovat nyt nähtävillä Khrystubessa.

posted in in English please !, news, voyages, worldtrip'09 | 1 Comment

  • Search

  • Archives

  • Map plugin activated