Khrys weblog

Emme onnistuneet ylittämään Kambodzan ja Laoksen rajaa maksamatta dollaria per nuppi siitä, että Laoksen puolen rajavirkailija suostui leimaamaan passimme. Yritimme ensin olla maksamatta, mutta jouduimme tämän vuoksi odottamaan kauan, ja sitten uhkasivat peruuttaa viisumimme mikäli emme maksaisi. Yleensä tällä rajalla kuulemma joutuu maksamaan molempien puolten virkailijoille.

Ensiksi pistäydyimme päiväksi rajan läheisyydessä sijaitsevalle 4000 saareksi kutsutulle alueelle. Venematka Mekong-joella oli mukava. Yövyimme yhdellä pikkusaarista, jossa saimme todistaa paikallisten peseytymistä tässä ruskeassa, roskaisessa joessa. He pesevät siinä jopa hampaansakin.
   
Kuvat
Diaesitys

Seuraava stoppi oli Paksessa, jossa Chris “pääsi” johtamaan pienen palon sammutustöitä. Salama iski hotellimme vieressä olevaan sähkölaatikkoon, josta kimmonneet kipinät sytyttivät puun tuleen. Chris juoksi paikalle ensimmäisten joukossa ja käski hotellin hätääntyneitä työntekijöitä hakemaan vaahtosammuttimia, ja opasti niiden käytössä. Hotellin omistaja tarjosi meille palkaksi hedelmäpirtelöt, koska työntekijät olivat kehuneet hänelle Chrisin toimintaa. Hotellin omistaja kertoili meille tuskaillessamme internet-yhteyden kanssa, että hän maksaa 1Mb yhteydestä 240 USD /kuussa, ja se ei ollenkaan takaa että yhteys toimii. Laoksessa (ja Kambodzassa) on ollut reissumme huonoimmat nettiyhteydet, joten olemme julkaisujen kanssa myöhässä.
   
Kuvat
Diaesitys

Kerrankin hiljaisella yöbussilla jatkoimme Vientianeen. Yksi ärsyttävä asia Kaakkois-Aasiassa on se, että bussiasemat sijaitsevat aina kaupunkien laitamilla keskustan sijaan, ja olet näin aina pakotettu menemään majapaikkaasi tuk tukilla. Vientianen bussiasemalla kyselimme aamuvarhain keskustan sijaintia Australialaiselta naiselta ja Israelilaiselta mieheltä, ja päädyimme keskustelemaan heidän kanssaan maailman menosta tunneiksi. Vientiane on mukavan kokoinen pääkaupunki. Kuten tavallista, kävelimme ympäriinsä kierrellen nähtävyyksiä, vaikka tuk tukit kovasti aina pysähtelevät viereemme tarjoamaan kyytiä.
   
Kuvat
Diaesitys

Ruukkujen tasanko sijaitsee pikkukaupunki Phonsavanin lähistöllä. Nautimme kovasti hiljaisilla kukkuloilla kävelystä, ja totesimme jälleen kerran että tällaiset tungoksettomat, luonnon keskellä sijaitsevat nähtävyydet ovat olleet reissullamme niitä joista olemme pitäneet eniten.
   
Kuvat
Diaesitys

Luang Prabangiin jumituimme pitemmäksi aikaa kuin oli suunniteltu, koska meillä oli mukavaa seuraa ja ruoka oli hyvää (no aasialainenkin joo, mutta Coconut – ravintolasta sai Aasian parhaat hampurilaiset :) )
   
Kuvat
Diaesitys

Meidän piti myös palata Kuang Si:n upeille vesiputouksille toiseksi päiväksi, koska ensimmäisenä uinti-ja rentoutumispäiväksi varattuna päivänä päädyimme vahingossa vaeltamaan sademetsään.
   
Kuvat
Diaesitys

Laoksessa näimme enemmän munkkeja kuin missään muussa maassa. Etenkin nuoria poikia. He eivät välttämättä ole valinneet munkkeuttaan itse, vaan osa on munkkeja koska se on ylpeydenaihe heidän perheelleen, tai toiset siksi koska ovat köyhiä. Jotkut temppelit tarjoavat ilmaista englanninopetusta, ja mekin pääsimme keskustelemaan englantia opettelevien poikien kanssa. Munkkeus ei ole heille välttämättä elinikäinen sitoumus, vaan hyvä välivaihe elämässä opetella sosiaalisia taitoja sekä kurinalaisuutta. Ei ihan helppoa, heidän pitää herätä aikaisin ja syödäkseen saavat vain riisiä muutaman kerran päivässä. Luang Prabangissa yksi nähtävyys on munkkien riisialmujen kerääminen kyläläisiltä aamutuimaan.

Laoksen rauhaa rikkoo nykyään rakennustöiden ja paikallisten aikaisten herätysten lisäksi huonosti käyttäytyvät reppureissaajat, jotka menevät lomalle vain ryyppäämään. Osa heistä ei valitettavasti kunnioita ketään eikä mitään, ja ovat siksi häiriöksi muille. Laoksessa on voimassa mielenkiintoisia turismin kasvun myötä asetettuja sääntöjä, kuten Luang Prabangissa se, että ravintoloissa ei saa soittaa länsimaista musiikkia, ja että kaikkien tulee olla takaisin hotellilla klo 23.30 mennessä.
   
Kuvat
Diaesitys

Nyt ylitämme jälleen Mekongin ja rajan tällä kertaa Thaimaaseen.

Rajan ylitys Kambodzaan sujui mutkattomasti ilman ongelmia ja laukun tarkistuksia. Kuume mitattiin rajalla niinkuin muissakin maissa tähän mennessä sikainfluenssan takia.
Pääsimme samalla bussilla Saigonista asti Phnom Penhiin, ja Sinh Cafen ystävällinen bussin henkilökunta opasti rajamuodollisuuksissa.
Heti rajan jälkeen meitä ihmetytti valtavat hienot Kasinorakennukset, ja niiden vieressä puiset hökkelimyyntikojut. Maaseudulla talot ovat vaatimattomia ja köyhiä, tyypillisesti pilareiden päällä seisovia puisia lautamökkejä, mutta kaupungeissa ei aina usko olevansa köyhässä maassa. Phnom Penhissä näimme valtavasti uusia hienoja jeeppejä, enemmän kuin Euroopassa koskaan, ja siinä vieressä sitten kerjäävät likaiset lapset. Korruptiolla lienee osansa räikeiden vastakohtien kanssa.
   
Kuvat
Diaesitys

Kambotzassa käytetään jostain ihmeen syystä valuuttana pääasiassa Amerikan dollareita. Alle dollarin arvoiset vaihtorahat annetaan paikallisena valuuttana, riel:nä. Olimme tähän asti selvinneet koko reissun ilman dollareita, aina paikallista valuuttaa käyttäen. Kuulimme vasta viimeisinä päivinämme Kambodzassa että Canadian pankin automaateista olisi saanut nostettua rahaa paikallisena valuuttana.

Emme viipyneet pääkaupungissa Phnom Penhissä paria päivää kauempaa. Siellä Kuninkaallinen palatsi on upea ja näkemisen arvoinen. Käynti oli piristävä koska tyyli oli selvästi erilainen kuin missään muissa tähän asti näkemissämme palatseissa. Kävelimme lisäksi halki kaupungin Wat Phnom:n temppelille, jonne kiivetessämme joku muka virkapukuinen yritti pyytää dollarin pääsymaksua ilmeisimmin omaan taskuunsa. Jäimme hetkeksi katselemaan kukkulan ympäristössä pyöriviä apinoita, mutta sen puistoon ei ollut mukava jäädä kauemmaksi aikaa. Pikkulapset myivät lootuksen juuria ja banaaneja sanoen englanniksi: “Auta apinaa syömään”. Apina oli niin lihava, että pystyi tuskin liikkumaan ja kurottamaan ottakseen lisää syötävää. Kun se heitti lootuksen jätökset menemään, pikkulapset juoksivat syömään loput.
Emme käyneet kaupungin ulkopuolella sijaitsevilla “Kuoleman kentillä”, koska olimme sitä mieltä että näemme tarpeeksi pääkalloja Ranskassakin, ja voimme lukea Khmerien 70-luvun julmuuksista internetistä. Mutta kuulimme jälkeenpäin muilta matkalaisilta että Tuol Sleng – vankilamuseo olisi ollut kuulemma mielenkiintoinen.
   
Kuvat
Diaesitys

Sinh Cafesta ostettuun bussimatkaan Phnom Penhistä Siem Reap:n emme olleet enää niin tyytyväisiä kuin Vietnamissa Sinh Cafesta ostettuihin bussimatkoihin, koska kuljettaja teki sivussa omaa bisnestään ottaen kaikki mahdolliset paikalliset ja heidän moottoripyöränsä minibussimme kyytiin. älkää ymmärtäkö väärin, ajelemme mielellämme paikallisilla busseilla silloin kun niitä on saatavilla ja kun ne ovat halvempia. Mutta kun maksat enemmän, et halua bussikuskin vaarantavan henkeäsi koska hän ajaa nopeammin ja huolimattomammin oman bisneksensä aiheuttamien ylimääräisten pysähdysten takia. Ja kyseinen matka ei ollut kovin miellyttävä koska osa paikallisista oli sairaita, he yskivät ja oksentelivat jatkuvasti.

Siem Reapissa vuokrasimme polkupyörät kolmeksi päiväksi ja ajelimme ympäri Angkor Watin valtavaa, hämmästyttävää temppelialuetta. Kilometrejä kertyi varmaan nelisenkymmentä per päivä.
Sää suosi loistavasti sadekaudesta huolimatta, ja nautimme kovasti pyöräilystä kauniissa maisemissa. Kolmetornisen päätemppelin lisäksi alueella on kymmenittäin eri kokoisia, vaihtelevassa kunnossa olevia temppeleitä. Ne ovat kaikki erilaisia ja rakennettu eri aikakausina, joten kolmessakaan päivässä ei pääse kyllästymään. Jotkut rakennuksista ovat todella vaikuttavia siksi, että niiden päälle on kasvanut valtavia puita, joiden juuret peittävät suuren osan seinistä. Mahtava paikka! Miinuksena vain se, että sielläkin katselemista häiritsee kun joka puolella joku yrittää myydä sinulle jotain. Eniten ärsytti se, kun näimme vanhempia, jotka laittavat lapsensa myymään tavaraa ja istuvat itse varjossa tekemättä mitään. Kyselimme aina Kaakkois-Aasiassa lapsilta että “Eikö sinun pitäisi olla koulussa?” Aamupäivällä kuulemma on koulua, tai sitten aina sattuu olemaan joku lomapäivä..

Ensimmäisenä päivänä Ankor Watissa tuli taas todistettua kuinka pieni maailma on törmätessämme yhdellä raunioista tuttuun naamaan. Hetken pähkäiltyämme, missä olimme toisemme nähneet, tajusimme jakaneemme taksin tämän saksalaisen kanssa huhtikuun lopussa Melbournen lentokentältä kaupunkiin.
   
Kuvat: päivä 1, päivä 2, päivä 3
Diaesitys: päivä 1, päivä 2, päivä 3

Kambodzalainen ruoka on saanut vaikutteita Intiasta, ja nautimmekin monena päivänä vain reilun euron maksavaa ja maistuvaa kookoscurrya. Ja annokset olivat riittäviä. Kyytipojaksi otimme aina herkullisen puolen dollarin ananas-, mango-, papaya- tai kookospirtelön.

Siem Reapissa kokeilimme myös hauskaa jalkahoitoa nimeltään “Tohtori kala”. Siinä laitat jalkasi altaaseen, jossa kymmenet pienet kalat tulevat syömään vanhaa ihoasi. Todella kutittava mutta mielenkiintoinen kokemus, josta löydätte kuvan lisäksi videon Khrystubesta.

Kambodzassakin nukkumisvaikeudet saivat jatkoa mm. Seam Reapissa, jossa sattui juuri meidän siellä olomme aikaan olemaan joku Buddhalainen juhlakausi, jonka vuoksi munkit alkoivat kolmen aikaan yöllä rallattamaan viittä sanaa toistavaa rukoustaan kovaäänisistä aamun muuhun meluun saakka. Se tunkeutui kivasti korvatulppienkin läpi eikä valitettavasti toiminut kehtolaulun tapaan. Ensimmäisen yön jälkeen koitimme hakeutua hiljaisempaan majapaikkaan kauempana munkeista, mutta sieltä meidät heitettiin ulos koittaessamme vaatia aamupalaa, jonka piti kuulua huonehintaan. Kaakkois-Aasiassahan tosiaan (ainakaan edullisemmissa ja keskitason hotelleissa) ei tunneta asiakaspalvelua meidän tuntemallamme tavalla, ja valittaa mistään on aivan turha, heitä ei kiinnosta pätkääkään. Säästäkäämme loput tarinat talven takkatuli-iltojen varalle :)
   
Kuvat
Diaesitys

Katsotaan löytyisikö Laoksesta hiljaisempaa sakkia.

Vietnamin videot ovat nyt nähtävillä Khrystubessa.

Seuraavaksi suuntasimme Dong Hoihin ja Phang Nha luoliin. Dong Hoissa rentouduimme hiukan hiljaisella rannalla ja uimme lämpimässä merivedessä. Dong Hoissa meille oli mielenkiintoinen yllätys, että löysimme enemmän paikallisia jotka puhuivat saksaa kuin ranskaa. Entisenä Ranskan siirtomaana odotimme osan Vietnamilaisista puhuvan ranskaa, mutta vain muutamat myyjät osasivat jonkun sanan. Vuokrasimme saksaksi moottoripyörän, jolla ajelimme mukavissa maaseutumaisemissa luolille. Vain kolmisen kilometriä ennen luolia niskaamme tupsahti oikein kunnon trooppinen sade ukkosineen, ja meidän oli pakko etsiä suojaa lähimmästä talosta, koska emme nähneet eteemme. Talonväki tarjosi meille ystävällisesti hyvää paikallista teetä. Halusin jättää jotain kiitokseksi, ja taas kerran harmitti se, että vuoden reissulla on lähes mahdotonta kantaa pikku lahjoja kotimaistamme. Ainoa mitä löysin laukustani oli unohtunut Sisu-aski, ja Jatzy -peli talon lukuisille lapsille. Myös sadetta pitävät neljä paikallista miestä eivät pahasti irvistelleet Sisuista ja saattoivat ihmeeksemme jopa tykätä niistä, mutta lapsiraukat irvistelivät ja nakkasivat niitä ikkunasta ulos :).
Luolat jäivät meiltä sateen jälkeen melkein näkemättä, koska oli jo iltapäivä ja lippukassa yritti saada meitä vuokraamaan koko veneen itsellemme väittäen ettei paikalla ollut ketään jonka kanssa voisimme jakaa kyydin luolille. Tämä oli mielestämme liian kallista, onneksi viime hetkellä yhden ryhmän opas suostui ottamaan meidät heidän veneeseensä. Venematka luoliin oli oikein hieno, eikä onneksi kylmä, koska olimme läpimärkiä.
   
Kuvat
Diaesitys

Dong Hoista eteenpäin liikuimme loppuajan Vietnamissa busseilla. Vaikka bussien tasoissa ja hinnoissa on vaihteluja, saimme aina oikein hyvän, tilavan bussin alle kymmenellä eurolla.
Pysähdyimme Hue:n vieraillaksemme sen Keisarillisessa palatsissa. Muuten kaupunki ei vaikuttanut kauhean mielenkiintoiselta ja oli myös meluinen, joten otimme heti palatsissa käytyämme bussin seuraavaan paikkaan.
   
Kuvat
Diaesitys

Hoi An on kaupunki johon kannattaa suunnata jos haluaa teettää vaatteita Vietnamissa. Paikka on täynnä räätälipalveluja tarjoavia likkeitä. He voivat myös kopioida kulahtaneen lempivaatteesi. Tietysti ongelmana on tietää minkä putiikin valita, kannattaa kysellä ympäriinsä. En osaa verrata hintatasoa esim. Thaimaahan, koska emme ole siellä vielä käyneet, mutta minä teetin 7 vaatekappaletta mukaanlukien puku, housuja, sekä hienoja mekkoja yhteensä reilun sadan euron hintaan, ja olin työn jälkeen ihan tyytyväinen. Hoi An on mukavan pieni paikka kauniine jokimaisemineen. Sielläkin on merenranta, kuten suurimmassa osassa Vietnamin turistikohteista. Tuota rantaa emme kuitenkaan katsastaneet koska rantapäiväksi varattuna päivänä tuli vettä kuin aisaa. Vietnamissa olomme aikaan sattui muutamia kunnon trooppisia sateita.
   
Kuvat
Diaesitys

Hoi Anista käsin ajoimme moottoripyörällä yhtenä päivänä katsomaan My Son:ia, muinaisen Champa sivilisaation temppelikompleksin raunioita.
   
Kuvat
Diaesitys

Chris sai houkuteltua minut PADI Open Water Diver – sukelluskurssille ja aloitimme kurssin teoriaosuuden suorittamisella Hoi Anissa. Kahden päivän allasosuudet ja meriosuudet suoritimme isommassa Nha Trangin rantakohteessa. En ollut kauhean innoissani kurssista, koska koen hengittämisen veden alla laitteilla hankalaksi ja pelkäsin vahingoittavani keuhkojani jos unohdan vahingossa hengittää keskittyessä muihin asioihin. Kurssilla suoritetaan paljon asioita nopeassa tahdissa kolmessa päivässä, ja se tuntui kyllä välillä minusta melkein “Pelkokertoimeen” osallistumiselta. Mutta onneksi oli jäänyt ne muutamat Sisu-pastillit reppuun niin tuli se homma hoidettua loppuun. On kiva että perusteet on nyt kunnolla opittu, niin sukeltamisesta osaa varmaan seuraavalla kerralla nauttiakin enemmän. Nha Trangissa ehdimme nähdä mm. erikoisen, varmaan pari metriä pitkän merimadon, jota latvialainen ohjaajammekaan ei ollut kuulemma koskaan nähnyt. Hassua snorklaamiseen verrattuna on se, että kymmenen metrin syvyydessä kaikki värit häviävät ja kaikki näyttää mustavalkoiselta.
Nha Trangissa ajelimme jälleen moottoripyörällä (pyörän vuokraaminen on Vietnamissa edullista, mutta liikenteessä saa olla varovainen), tällä kertaa Champa temppelille, sekä Buddhalaiselle temppelille jossa oli kaksi isoa Buddha-patsasta.
Viimeisenä iltanamme Nha Trangissa otimme kokkauskurssin oppiaksemme mm. kevätkääryleiden valmistuksen. Vietnamilaisessa ruoassa emme olleet huomanneet paljoakaan eroja kiinalaiseen ruokaan verrattuna, paitsi että siellä käytetään paljon kookosta ja ananasta. Katkaravut olivat isoja, halpoja, tuoreita ja hyviä. Ongelmana Vietnamissa oli koko kuukauden ajan ravintola-annosten pienuus, vaikka hinta oli kaksinkertainen Kiinaan verrattuna.
   
Kuvat
Diaesitys

Ennen Vietnamista poistumistamme halusimme rentoutua pari päivää pienemmässä rantakohteessa Mui Ne:ssa. Näimme siellä muutamia Cham – torneja sekä katselimme auringonlaskua hiekkadyyneillä.
Edes tästä pienemmästä kylästä emme kuitenkaan löytäneet kaipaamaamme rauhaa ja hiljaisuutta, joten jatkoimme suunniteltua nopeammin kohti Kambodiaa.
   
Kuvat
Diaesitys

Matkalla pysähdyimme Saigonissa (Ho Chi Minh), mutta emme kierrelleet siellä paljoakaan.
   
Kuvat
Diaesitys

Vietnamista ei valitettavasti nähtävyyksiä lukuunottamatta jäänyt meille kauhean positiivinen kuva. Aitoon ystävällisyyteen ja hymyyn törmäsimme harvoin, yleensä vain maaseudulla jossa ihmiset ovat köyhimpiä. Kaupungeissa koko ajan kimpussasi on joku myymässä jotain, ja mielellään tietysti ylihintaan ja kaikki todella tuntuvat olevan rahojesi perässä. Meille valehdeltiin mm. temppelin aukioloajasta jotta olisimme maksaneet kyydin muualle, ja samassa lauseessa sama henkilö saarnasi seuraavansa Buddhan oppeja. Jopa postissa meiltä veloitettiin ylimääräistä postimerkeistä! Onneksi huomasimme ovella merkkien oikean hinnan ja käännyimme hakemaan vaihtorahamme. Minulle ainakin kerta Vietnamissa riitti mainiosti, ja oli mukava jatkaa eteenpäin.

Vietnamin puolella rajanylityspaikkana oli Lao Cai. Sieltä suuntasimme suoraan Sapaan. Onneksi Chris oli tarkistanut netistä etukäteen tietoa siitä, paljonko kyydin kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle bussiasemalle kuului maksaa. Uudessa maassa on aina helposti aluksi pihalla valuutan arvosta, ja Vietnamissa kimppuumme hyökkäsi jo heti tulliaulassa ensimmäinen kyydintarjoaja. Maltoimme väsyneenäkin etsiä järkevän hintaisen taksin, ja säästyimme näin maksamasta jopa viisinkertaisen hinnan. Bussiasemalla ostimme ensin jo valmiiksi junalipun Lao Caista Hanoihin. Busseista ei saanut tolkkua mikä olisi yleinen tai “virallinen” bussi Sapaan, tarjoajia oli taas monia. Tingimme kyydin jälleen Chrisin tietämään hintaan.

Sapa on kaunis pikku kaupunki. Siellä on paljon turisteja, ja länsimaalaista ruokaa, patonkia ja pizzaa tarjoavia ravintoloita. Vuokrasimme lepopäivän jälkeen skootterin, jolla ajelimme vuorten rinteille ihastelemaan vehreitä maisemia ja inkamaisia terasseja.
   
Kuvat
Diaesitys

Junamatka Lao Caista Hanoihin oli aikamoinen kokemus. Junan vaunujen ikkunoissa oli rautapanssarit, ja juna tuntui olevan sodan aikainen. Emme olleet saaneet lipunmyyjästä irti tietoa siitä kauanko matka kestää. Lähdimme liikenteeseen yhdeksän aikaan aamulla. Matkan pituus olisi 350 kilometriä. Tiesimme etteivät junat Vietnamissa ole nopeita. Arvelimme että ehkä verkkaisella vauhdilla olisimme perillä kolmen maissa. Kolmen tienoilla sitten yritimme tiedustella ympärillä olevilta paikallisilta matkalaisilta saapumisajankohtaa. He näyttivät sormillaan kahdeksaa, ja arvelimme heidän vitsailevan meille. Kun konduktöörikin kirjoitti paperille klo 20 , hymymme hyytyi. 350 km 11 tunnissa, jokainen voi siitä laskea keskimääräisen tuntinopeuden. Toki pysähdyksiä on matkalla monia. Päivä oli todella kuuma ja tuulettimista huolimatta melko tuskainen. Ai niin ja Vietnamissa “hard seat” todellakin tarkoittaa kovaa penkkiä, niinkuin kirkossa. Kiinassa kovan penkin päällä on ohut nahkavuoraus. No, olipahan aikaa ottaa valokuvia ja videoita Vietnamin maisemista.
   
Kuvat
Diaesitys

Hanoissa ei ole oikein mitään nähtävää, se on meluisa kaupunki, ei meidän makuumme. Jäimme sinne vain hakeaksemme Kambodian ja Laoksen viisumit. Vietnam on moottoripyörien maa, ja torvikuoro jopa äänekkäämpi kuin Kiinassa. Hanoin vanhassa kaupungissa saa alituiseen väistellä satoja skoottereita ja moottoripyöriä. Jalkakäytävät ovat vitsi, koska ne ovat täynnä ruoka- tai matkamuistokojuja, moottoripyöriä tai autoja. Hotellimme alueella soitettiin viikonloppuaamuisin klo 7 alkaen kovaäänistä musiikkia, jolla kuulemma kutsuttiin kaikkia paikallisia siivoustalkoisiin. Muina aamuina katkeamaton puhe kovaäänisistä alkoi samaan aikaan vuodattamaan “yhteisötiedotetta”. Jos tämä ei ollut Vietnamissa tarpeeksi herättääksesi sinut, miltei poikkeuksetta joku teki hotellisi ikkunan takana rakennustöitä, siivoojat pitivät hyvin äänekkäitä teekutsuja käytävässä, tai vastaanottovirkailija herätti sinut kolmeen eri otteeseen samana aamuna koputtamalla oveesi ja kysymällä haluatko heidän pesevän pyykkisi tai ilmoittamalla ettemme saa lippuja haluamaamme junaan koska hän oli liian laiska varaamaan ne eilen jolloin niitä pyysimme. Yöjunissa ja busseissa herätyksenä toimii korvat särkevällä volyymillä paikallinen “komediashow”, vaikka bussi olisi täynnä ulkomaalaisia jotka eivät ymmärrä sanaakaan vietnamia. Jaahas, ei sitten nukuta tässäkään maassa kukonlaulun jälkeen.

Vietnamilaiset talot ovat tosi hauskan näköisiä. Koska taloja on verotettu niiden leveyssuunnassa käyttämän maapinta-alan mukaisesti, on talot rakennettu hyvin kapeiksi, korkeiksi ja pitkiksi. Joskus talosta on maalattu vain etuosa, ja sivut ovat harmaat.
   
Kuvat
Diaesitys

Hanoista käsin Chris oli suunnitellut meidän käyvän risteilyllä Halong Bay:ssä. Hanoissa on matkatoimistoja pilvin pimein, ja hostellit myyvät myös risteilyjä, joten on vaikea tietää mihin alueen 6000 laivaan kannattaisi tehdä varaus. Ensimmäisenä iltana satuimme juttusille matkatoimistovirkailijan kanssa, joka työskenteli myös samassa yhteydessä olevassa ravintolassa, jossa söimme. Hän vaikutti mukavalta ja ammattitaitoiselta, ja uskaltauduimme varaamaan hänen kauttaan 2 päivän risteilyn Halong Bayhyn edes vertailematta toisiin toimistoihin. Melkoinen onnenkantamoinen hänen tapaamisensa, koska laivalle päästyämme olimme ällikällä lyötyjä. Laiva oli upea, ja mikä parasta, meitä oli asiakkaina koko purrella ainoastaan kaksi pariskuntaa. Tuntui todella luksukselta, kun katselimme vieressä olevaa laivaa johon kiipesi kolmisenkymmentä ihmistä. Toki olivat varmasti maksaneet hiukan vähemmän, mutta tämä oli ylimääräisten dollareiden arvoista. Hintaan sisältyi monen ruokalajin herkulliset ruokailut, kaksi lounasta, illallinen ja aamiainen. Laivalla soi rauhallinen musiikki, ja vaikka ympärillä oli kymmeniä muita laivoja, se ei häirinnyt yhtään. Ja ne olivat kaikki niin hienoja että halusimme räpsiä paljon kuvia. Minulla soi laivoja katsellessa päässä “Pirates of the Caribbean” – elokuvan tunnusmusiikki, koska maisemat ja laivat muistuttivat elokuvaa. Iltapäivällä meloimme kanooteilla tutustumaan alueen luoliin ja muutamaan poukamaan, ja sen jälkeen uimme linnunmaidon lämpöisessä vedessä. Paikka ja risteily olivat aivan täydellisiä, yksi parhaista kokemuksista vuoden aikana. Parasta oli ihana hiljaisuus lepäillessämme laivan kannella. Kuului vain moottorin vieno, rauhoittava putputus.
   
Kuvat
Diaesitys