Tahiti ja Moorea
Saapuessamme Ranskalle kuuluvalle Tahitille, aikomuksenamme oli Tahitin lisäksi käydä parilla lähisaarella, ehkäpä Bora Boralla ja Moorealla. Paikan päällä kuulimme että Bora Boralle menevät laivat olivat täynnä melkein kuukauden eteenpäin, ja lentoliput olisivat maksaneet ainakin parisataa euroa per hlö. Totesimme, että järkevin ratkaisu on viettää viikko Moorealla, jonne on vain puolen tunnin laivamatka, ja
toinen viikko Tahitilla. Tahitilaiset kehuivat Mooreaa hienommaksi paikaksi kuin Tahiti, sinne he kuulemma itse suuntaavat vapaapäivinänsä.
Moorealla vuokrasimme mökin ystävälliseltä perheeltä. Paikka oli oikein hieno ja mukava, minun vain piti totutella sisäseinillä juoksenteleviin sisiliskoihin. Chris seuraili innolla kuinka ne metsästivät hyttysiä ja muita lentäviä ötököitä. Isoja hämähäkkejä sisälle eksyi onneksi vain yksi, eikä se ollut ihan sellainen tarantella-kokoinen joista Chrisin äiti oli kertoillut Tahitin työkomennuksensa ajoilta.
Yhtenä päivänä vuokraemäntä opetti meille kuinka paikalliset valmistavat raakaa tonnikalaa kookosmaidossa. Se oli tosi kivaa koska olimmekin juuri toivoneet moista oppituntia. Perussa ja Pääsiäissaarilla syömämme raaka kala oli niin hyvää, ja se on jotain johon emme ole tottuneet ja jota emme ole osanneet kokata. No nyt osaamme, joten meille ensi vuonna syömään tulevat, tiedätte mitä odottaa :)
Perheen tytär myös toi maistiaisiksi paikallisia hedelmiä ja piirsi meille kuvia. Perheen kissa viihtyi hyvin terassillamme varsinkin ruoka-aikoihin.
Chris laittoi aamupalaa ja kokkasi melkein joka päivä ja mie sain vain laiskotella ja löhöillä. Meistä oli aluksi outoa herätä joka aamu jo kuuden aikoihin vaikka ei ollut pakko, mutta täällä se on luonnollista koska pimeä laskee aikaisin ja aamulla kaikki heräävät auringonnousun aikaan (kukonlauluun tietenkin, joka on reissullamme muutenkin herättänyt harva se aamu). Tämä sopikin kuitenkin meille hyvin koska aikaero Pääsiäissaarelle on -4 tuntia, ja olimme väsyneitä jo kahdeksan aikaan. Oikeastaan ensimmäinen kerta tähän mennessä kun tunsimme aikaeron.
Vaikka mökkimme ei ollut ihan rannalla, olimme onnekkaita koska luullaksemme saaren paras uimaranta oli vain 500 metrin päässä. Siellä kävimme päivittäin pari kertaa uimassa ja snorklailemassa ihastellen värikkäitä kaloja. Vesi oli todella kirkasta ja koralleja ja kaloja löytyi heti parin metrin päästä rannasta. Kerran valtava rausku uiskenteli vierestä polvenkorkuisessa vedessä. Tietysti juuri silloin kun vedenkestävässä kamerassa oli filmi täysi. Chris koitti metsästellä rauskuja seuraavana päivänä kameran kanssa, muttei löytänyt enää niin isoa.
Koska saarilla on sadekausi, saimme olla rannalla rauhassa. Sää oli kuitenkin tosi hieno ja viikon aikana satoi vain vähän. Aurinko on täällä tosi kuuma ja emme valitettavasti voineet tämän vuoksi olla koko aikaa meressä. Yhtenä päivänä ajelimme skootterilla saaren ympäri. Todella upea viikko.
Kuvat
Tahitilla olimme onnekkaita, koska saimme asua viisi päivää upouudessa, vain viikkoa aikaisemmin avatussa neljän tähden hotellissa todella edulliseen hintaan. Avuliaat turisti-infon työntekijät bongasivat tämän avajaistarjouksen meille kysellessämme kohtuuhintaisia majapaikkoja (joita ei todella paljoa saarelta löydy, ja muutenkin kaikki on kallista). Minä nautin kovasti suuresta uima-altaasta. Ainut huono puoli oli, ettei hyvää, snorklaamiseen sopivaa rantaa ollut lähettyvillä. Mutta oli hyvä pitää taukoa merestä, sillä olimme onnistuneet 40-suojakertoimisesta aurinkorasvasta (joka muuten maksaa Tahitin saarilla 20 euroa pullo) huolimatta kärventämään nahkaamme ihan turhan paljon, ja hankkimaan nuhankin. Tahitin viikko oli myös sateisempi kuin Moorean, mutta onneksi meillä oli hieno, häämatkaan sopiva hotelli ;)
Kuvat “Pension de la plage”
Kuvat “Hotel Manava”
Olimme yllättyneitä, että Tahiti ei ollutkaan niin turistirysä kuin olimme odottaneet. Hotelleja on vain siellä täällä, ja pääasiassa saari ja sen rannat ovat paikallisten kansoittamia.
Hotellien lähistöllä ei myöskään ole ravintoloita, baareja ja kauppoja, kuten olemme tottuneet näkemään Euroopan turistikohteissa. Monin paikoin ainoita ruokapaikkoja ovat ympäri saarta sijaitsevat patonki/crepes/burgerivaunut. Pääkaupungin Papeeten ulkopuolelta postikortteja ym. turistitavaraa voi olla jopa vaikea löytää. Matkaoppaiden kuvien unelmarannoista haaveilevia neuvomme suuntaamaan Tahitia ympäröiville pikkusaarille pääsaaren sijaan.
Kuvat ja video