Kambodza
Rajan ylitys Kambodzaan sujui mutkattomasti ilman ongelmia ja laukun tarkistuksia. Kuume mitattiin rajalla niinkuin muissakin maissa tähän mennessä sikainfluenssan takia.
Pääsimme samalla bussilla Saigonista asti Phnom Penhiin, ja Sinh Cafen ystävällinen bussin henkilökunta opasti rajamuodollisuuksissa.
Heti rajan jälkeen meitä ihmetytti valtavat hienot Kasinorakennukset, ja niiden vieressä puiset hökkelimyyntikojut. Maaseudulla talot ovat vaatimattomia ja köyhiä, tyypillisesti pilareiden päällä seisovia puisia lautamökkejä, mutta kaupungeissa ei aina usko olevansa köyhässä maassa. Phnom Penhissä näimme valtavasti uusia hienoja jeeppejä, enemmän kuin Euroopassa koskaan, ja siinä vieressä sitten kerjäävät likaiset lapset. Korruptiolla lienee osansa räikeiden vastakohtien kanssa.
Kuvat
Diaesitys
Kambotzassa käytetään jostain ihmeen syystä valuuttana pääasiassa Amerikan dollareita. Alle dollarin arvoiset vaihtorahat annetaan paikallisena valuuttana, riel:nä. Olimme tähän asti selvinneet koko reissun ilman dollareita, aina paikallista valuuttaa käyttäen. Kuulimme vasta viimeisinä päivinämme Kambodzassa että Canadian pankin automaateista olisi saanut nostettua rahaa paikallisena valuuttana.
Emme viipyneet pääkaupungissa Phnom Penhissä paria päivää kauempaa. Siellä Kuninkaallinen palatsi on upea ja näkemisen arvoinen. Käynti oli piristävä koska tyyli oli selvästi erilainen kuin missään muissa tähän asti näkemissämme palatseissa. Kävelimme lisäksi halki kaupungin Wat Phnom:n temppelille, jonne kiivetessämme joku muka virkapukuinen yritti pyytää dollarin pääsymaksua ilmeisimmin omaan taskuunsa. Jäimme hetkeksi katselemaan kukkulan ympäristössä pyöriviä apinoita, mutta sen puistoon ei ollut mukava jäädä kauemmaksi aikaa. Pikkulapset myivät lootuksen juuria ja banaaneja sanoen englanniksi: “Auta apinaa syömään”. Apina oli niin lihava, että pystyi tuskin liikkumaan ja kurottamaan ottakseen lisää syötävää. Kun se heitti lootuksen jätökset menemään, pikkulapset juoksivat syömään loput.
Emme käyneet kaupungin ulkopuolella sijaitsevilla “Kuoleman kentillä”, koska olimme sitä mieltä että näemme tarpeeksi pääkalloja Ranskassakin, ja voimme lukea Khmerien 70-luvun julmuuksista internetistä. Mutta kuulimme jälkeenpäin muilta matkalaisilta että Tuol Sleng – vankilamuseo olisi ollut kuulemma mielenkiintoinen.
Kuvat
Diaesitys
Sinh Cafesta ostettuun bussimatkaan Phnom Penhistä Siem Reap:n emme olleet enää niin tyytyväisiä kuin Vietnamissa Sinh Cafesta ostettuihin bussimatkoihin, koska kuljettaja teki sivussa omaa bisnestään ottaen kaikki mahdolliset paikalliset ja heidän moottoripyöränsä minibussimme kyytiin. älkää ymmärtäkö väärin, ajelemme mielellämme paikallisilla busseilla silloin kun niitä on saatavilla ja kun ne ovat halvempia. Mutta kun maksat enemmän, et halua bussikuskin vaarantavan henkeäsi koska hän ajaa nopeammin ja huolimattomammin oman bisneksensä aiheuttamien ylimääräisten pysähdysten takia. Ja kyseinen matka ei ollut kovin miellyttävä koska osa paikallisista oli sairaita, he yskivät ja oksentelivat jatkuvasti.
Siem Reapissa vuokrasimme polkupyörät kolmeksi päiväksi ja ajelimme ympäri Angkor Watin valtavaa, hämmästyttävää temppelialuetta. Kilometrejä kertyi varmaan nelisenkymmentä per päivä.
Sää suosi loistavasti sadekaudesta huolimatta, ja nautimme kovasti pyöräilystä kauniissa maisemissa. Kolmetornisen päätemppelin lisäksi alueella on kymmenittäin eri kokoisia, vaihtelevassa kunnossa olevia temppeleitä. Ne ovat kaikki erilaisia ja rakennettu eri aikakausina, joten kolmessakaan päivässä ei pääse kyllästymään. Jotkut rakennuksista ovat todella vaikuttavia siksi, että niiden päälle on kasvanut valtavia puita, joiden juuret peittävät suuren osan seinistä. Mahtava paikka! Miinuksena vain se, että sielläkin katselemista häiritsee kun joka puolella joku yrittää myydä sinulle jotain. Eniten ärsytti se, kun näimme vanhempia, jotka laittavat lapsensa myymään tavaraa ja istuvat itse varjossa tekemättä mitään. Kyselimme aina Kaakkois-Aasiassa lapsilta että “Eikö sinun pitäisi olla koulussa?” Aamupäivällä kuulemma on koulua, tai sitten aina sattuu olemaan joku lomapäivä..
Ensimmäisenä päivänä Ankor Watissa tuli taas todistettua kuinka pieni maailma on törmätessämme yhdellä raunioista tuttuun naamaan. Hetken pähkäiltyämme, missä olimme toisemme nähneet, tajusimme jakaneemme taksin tämän saksalaisen kanssa huhtikuun lopussa Melbournen lentokentältä kaupunkiin.
Kuvat: päivä 1, päivä 2, päivä 3
Diaesitys: päivä 1, päivä 2, päivä 3
Kambodzalainen ruoka on saanut vaikutteita Intiasta, ja nautimmekin monena päivänä vain reilun euron maksavaa ja maistuvaa kookoscurrya. Ja annokset olivat riittäviä. Kyytipojaksi otimme aina herkullisen puolen dollarin ananas-, mango-, papaya- tai kookospirtelön.
Siem Reapissa kokeilimme myös hauskaa jalkahoitoa nimeltään “Tohtori kala”. Siinä laitat jalkasi altaaseen, jossa kymmenet pienet kalat tulevat syömään vanhaa ihoasi. Todella kutittava mutta mielenkiintoinen kokemus, josta löydätte kuvan lisäksi videon Khrystubesta.
Kambodzassakin nukkumisvaikeudet saivat jatkoa mm. Seam Reapissa, jossa sattui juuri meidän siellä olomme aikaan olemaan joku Buddhalainen juhlakausi, jonka vuoksi munkit alkoivat kolmen aikaan yöllä rallattamaan viittä sanaa toistavaa rukoustaan kovaäänisistä aamun muuhun meluun saakka. Se tunkeutui kivasti korvatulppienkin läpi eikä valitettavasti toiminut kehtolaulun tapaan. Ensimmäisen yön jälkeen koitimme hakeutua hiljaisempaan majapaikkaan kauempana munkeista, mutta sieltä meidät heitettiin ulos koittaessamme vaatia aamupalaa, jonka piti kuulua huonehintaan. Kaakkois-Aasiassahan tosiaan (ainakaan edullisemmissa ja keskitason hotelleissa) ei tunneta asiakaspalvelua meidän tuntemallamme tavalla, ja valittaa mistään on aivan turha, heitä ei kiinnosta pätkääkään. Säästäkäämme loput tarinat talven takkatuli-iltojen varalle :)
Kuvat
Diaesitys
Katsotaan löytyisikö Laoksesta hiljaisempaa sakkia.