Chengdusta Hekoun via …
Sitten Chengduun uhanalaisia pandoja ihastelemaan. Satuimme paikalle tosi kuumana päivänä, jolloin eläimet oleskelevat enimmäkseen sisätiloissa, emmekä nähneet pikkupandojen leikkivän. Mutta näimme myös vauvapandoja, ja kaikki pandat olivat toki hellyyttäviä. Pienemmät kultapandat olivat aktiivisemmalla päällä. Isopandoja elää luonnossa arvioiden mukaan ainoastaan 1000-2000 kpl, ja kultapandoja 2500 kpl.
Chengdusta käsin kävimme myös hämmästelemässä Le Shan jättiläisbuddhaa. Se on maailman suurin kivinen buddhaa esittävä patsas (71 metriä korkea). Paikka oli tupaten täynnä väkeä, ja meidän olisi pitänyt jonottaa nelja tuntia päästäksemme laskeutumaan patsaan pään vierestä sen jalkoihin. Sen sijaan maksoimme lisää jotta pääsimme laivalla patsaan eteen, vain sieltä käsin koko patsas mahtui kuvaan. Yhtenä iltana Chengdussa seurasimme kiinalaista oopperaa perinteisessä teehuoneessa. Lauluosuudet eivät olleet ihan kauheasti meidän makuumme, mutta maskien vaihto kävi näyttelijöiltä käsittämättömän nopeasti, se oli mielenkiintoista. Toinen osuus josta tykkäsimme kovasti oli käsillä esitetty varjoshow (en ole varma miksi kyseistä taidemuotoa kutsutaan suomeksi).
Sichuan maakunnassa piti lisäksi kokeilla paikallista ruokaa nimeltä hot pot, kuuma pannu. Nimi tulee siitä, että ruoka, valitut lihapalat, kala ja kasvikset keitetään itse pöydässä tulisessa liemessä. Pannun voi jakaa kahtia niin että toiselle puolelle laitetaan vähemmän tulista lientä ja toiselle perinteistä, tulista lientä. Tilaaminen oli onneksi tällä kertaa helppoa, koska söimme yhdessä brittipariskunnan kanssa, jotka osasivat jonkin verran kiinaa. Pöytään ilmestyi mielenkiintoisia ruokalajeja kuten lehmän mahan sisäosaa ja kokonaisena pataan heitettävä lättänä kala. Miusta on tullut muuten Kiinassa melkein kasvissyöjä, kun koskaan ei tiedä millaisena liha tarjoillaan. Joskus possun liha on pelkkää läskiä, tai nuudelien kanssa kanasta tarjoillaan pilkottuna jokainen osa sisältäen nahka, luut ja sisäelimet. Siitä on kiva sitten puikoilla onkia että mitähän vois syödä nuudelien lisäksi.
Kunmingin kautta, jossa hankimme Vietnamin viisumin, matkasimme Lijiangin vanhaan kaupunkiin. Siellä on kauniita taloja pienten kujien varrella. Paikasta voi täysin nauttia aamun pari ensimmäistä tuntia, sen jälkeen se täyttyy turisteista ja muuttuu markkinapaikaksi.
Huomasimme mielialamme kiinalaisten suhteen vaihtelevan päivittäin. Ihmiset olivat äärimmäisen avuliaita, eivätkä pelänneet tulla huonollakaan englannilla antamaan neuvoja. Pari kertaa joku jopa vaati saada maksaa bussimatkamme. Joskus paikalliset saivat meidät tuntemaan olomme rokkitähdiksi tai tunnetuiksi näyttelijöiksi. Monet ovat kinnostuneita ulkomaalaisista ja he halusivat meidät valokuvaan itsensä tai lastensa kanssa. Aluksi tietysti pitelimme kovasti omaisuudestamme huolta siltä varalta että joku tässä yhteydessä yrittäisi varastaa jotain, mutta Kiinassa ei tuntunut ollenkaan siltä että sinut haluttaisiin ryöstää tai että joku uhkaisi sinua. Rahan huijaamisia toki tapahtuu, ja järki on pidettävä mukana ihan niinkuin kaikkialla muuallakin.
Asia joka rasitti meitä oli kiinalaisten äänekkyys. Mie vakuutuin loppua kohden siitä, että Kiinassa on varmaan laki että kaikkien täytyy herätä aamulla klo 6, koska joka ikinen aamu meluisat asiakkaat tai hostellin/hotellin henkilökunta herätti minut älämölöllään. Tai sitten ne auton torvet… Liikenne on Kiinassa kaoottista, ja torvien tööttäys loppumatonta. Chris halusi ostaa sellasen torven jota käytetään urheilutapahtumissa, ja töräyttää sitä jokaiselle autolle joka melkein ajoi päällemme liikennevalon ollessa vihreä jalankulkijoille. Joissain maissa ihan totta ihmettelee, että miksi ihmeessä liikennevalot ovat olemassa. Myöskään kiinalaisten tapa tunkea jonossa eteesi ei saanut sympatiaamme. Onneksi joka paikkaan sylkeminen on nykyään Kiinassa kielletty, joten sitä ei tapahtunut jatkuvasti. Mielenkiintoinen huomio meille oli että pikkulapsilla ei täällä ole ollenkaan vaippoja. Heillä on vaan housuissaan suuri halkeama, joten voivat helposti kyykistyä ja tehdä tarpeensa kadulle taikka juna-aseman lattialle. Kätevää… No olisihan se tietysti hyvin suuri määrä jätettä, jos biljoonan ihmisen kansa käyttäisi kertakäyttövaippoja.
Kaikkien näiden suosittujen paikkojen jälkeen oli mahtavaa päästä pariksi päiväksi vuorille, jossa ei ollut meluisia kiinalaisia ryhmiä. Kiinalaiset eivät harrasta vaellusta, vaan matkailevat ryhmissä bussilla, koska heidän mielestään kävely on maalaisten hommaa. Ulkomaalaisiakaan ei ollut liikenteessä paljoa, joten saimme olla lähes itseksemme.
Suuntasimme Yunnanin maakuntaan Tiger Leaping Gorgeen, “Tiikerin hyppykiven rotkoon”, joka on yksi maailman syvimmistä jokikanjoneista. Aloitimme kahden päivän vaelluksen Qiao Tousta. Iloisesti rupatellen kuuden hengen porukassa kukaan ei lukenut kunnolla karttaa kun luuli että toiset lukivat, ja onnistuimme näin eksymään heti alkumetreillä. Jatkoimme huonoja opasteita ihmetellen eteenpäin valitsemaamme reittiä, koska paikalliset viittoivat siihen suuntaan. Parin tunnin ylämäen jälkeen totesimme viimein että olimme lähteneet väärään suuntaan jo heti aluksi. Lopulta meidän piti maksaa muutama euro paikalliselle papalle, että hän johdatti meidät toista reittiä ensimmäiseen majapaikkaamme. Varmaan seitsemänkymppinen oppaamme suunnilleen juoksi vuorenrinnettä ylös, ja ihmetteli kun nuorten matkalaisten piti välillä pysähtyä lepäämään. Tosi vahvalta tuntui oma kunto siinä vaiheessa… Parin ylimääräisen tunnin ansiosta ensimmäisen päivän saldoksi tuli reilu neljä tuntia kävelyä suurimmaksi osaksi ylämäkeen, joka riitti koska melkein koko ajan oli sadellut, ja olimme melko lailla läpimärkiä uusista sadetakeista huolimatta, koska oli niin kuuma että hikoilimme paljon ja välillä takki piti heittää pois. Majapaikkamme oli todella upea uusi puutalo, ja huonehinta silti edullisin koko Kiinassa olon aikana. Ja mikä parasta, hiljainen paikka nukkua! Seuraavana päivänä halusimme ehtiä tekemään koko vaelluksen loppuun, joka tarkoitti reilun 8 tunnin kävelyä. Parin tunnin nousu oli rankka, mutta sen jälkeen tasaista melkein koko loppupäivä. Sää oli sopiva, hiukan pilvinen, jonka vuoksi ei liian kuuma, ei sadetta. Reitti oli tosi mukava ja maisemat upeat. Silloin tällöin meidän piti kulkea vesiputouksen läpi, joita tiellä on sadekauden aikaan, ja kastuimme osittain, muttei se menoa haitannut, virkisti vain.
Vaelluksen jälkeen meidän piti suunnata Kunmingin kautta Hekouhun Vietnamin rajan tuntumaan, koska viisumimme oli umpeutumassa pian. Jälkimmäinen bussimatka kesti yön yli. Tie oli mutkainen ja pomppuinen, joten nukkumisesta ei tullut mitään. Aamuvarhaisella kävelimme rajan yli Vietnamiin.