Etelä Korea (3/3)
Chrisin veli Remy liittyi seuraamme viimeiseksi Korean viiikoksi, joten menimme häntä vastaan Seouliin. Sinä päivänä tuli vettä kuin aisaa, sadekausi oli ilmeisesti kunnolla alkanut. Menimme bussilla Seoraksan vuorille, jossa oli mielestämme hienoimmat maisemat Koreassa tähän saakka. Onneksi seuraava päivä oli aurinkoinen, joten voimme rauhassa istuskella vuoren laella. Kävimme myös Sinheungsan temppelissä.
Sitten palasimme jälleen Seouliin, jossa saimme keittokurssin mahtavalta isäntäpariskunnaltamme. Opimme tekemään Kimpabia, merilevärullia, jonka sisälle voi laittaa riisin lisäksi esimerkiksi kinkkua, kurkkua, retiisiä, kananmunaa, sekä soijakastikkeessa maustettuja kasviksia. Oli tosi kiva oppia valmistustekniikka eksperteiltä, ja nyt voimme valmistaa myös sushia samalla tavalla.
Seuraavana päivänä lensimme yhdessä Yongheen ja Kosein kanssa etelään Jejun saarelle. Jeju on korealaisten ja japanilaisten suosima lomasaari kirkkaine vesineen. Saari on tuulinen paikka, jonka saimme kokea lentokoneessa, menomatkalla kone heilui aikamoisesti, hiukan pelottavasti. Satuimme Jejulle juuri paikallisen lomakauden alkaessa, joten rannat olivat täynnä ihmisiä, mutta aikamme kului rattoisasti kiertäessä saarta. Jejulla on paljon nähtävää. Ajoimme hassulla tiellä, jossa auto tuntuu kulkevan ylämäkeen kun sen laskee vapaalle. Tällä tuliperäisellä saarella on mm. valtavan kokoinen laavaluola. Kiipesimme parille kukkulalle ihailemaan maisemia ja vihreätä kraateria, kävelimme pitkin kallioista, kaunista rantaviivaa, ja tutustuimme paikallisiin taloihin. Kävimme myös sukellusveneajelulla suomalaisvalmisteisella veneellä. Meillä oli tosi hauskaa kuten kuvistakin näkee.
Viimeisinä päivinä Seoulissa kiersimme tärkeimmät kuninkaalliset palatsit, sekä kävimme puolipäiväretkellä Etelä- ja Pohjois-Koreoiden välillä sijaitsevalla demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Siellä koitimme tirkistellä Pohjois-Korean puolelle, ja laskeuduimme yhteen tunneleista, jotka Pohjois-Korea on kuulemma rakentanut mahdollista hyökkäystä varten.
Isäntäperheemme ansiosta meillä oli todella mahtava visiitti Koreaan, ja toivomme näkevämme uudet ystävämme pian Suomessa.
Seuraava etappi; Kiina!