4th July 2009

Japani, ensimmäinen viikko

  • english
  • finnish
  • french

Australian syksystä hyppäsimme Japanin alkukesään. Siellä oli aluillaan sadekausi, mutta onneksemme ei sadellut ollenkaan liian usein. Toisaalta on itseasiassa helpompaa matkustella lämpiminä kuukausina silloin kun sataa, sade viilentää ilmaa miellyttäväksi. Kesäkuu oli melko mukavaa aikaa matkustaa Japanissa, ei ollut vielä tukahduttavan kuuma. Monet aasialaiset inhoavat heinä-elokuuta, koska silloin on liian kuuma.

Japanissa kätevin tapa matkustaa ympäriinsä on kuuluisilla luotijunilla nimeltään “Shinkansen”. Japani on kallis maa ja junaliput arvokkaita. Turisteille kannattavin tapa on ostaa 7/14/21 päivän “Japan Rail” – junalippu. Sillä saa matkustaa rajattomasti tietyillä junilla ympäri maata. Passi on ostettava etukäteen ulkomailta, Japanista sitä ei saa. Me ostimme 21 päivän passimme Australiasta.

Japanin kierroksemme aloitimme pääsaarelta, Honshulta. Ensimmäinen kohteemme oli Kyoto, jossa sijaitsee peräti 2000 temppeliä. Japanissa on kaksi pääuskontoa, buddhalaisuus ja shintolaisuus.
Molempien uskontojen temppeleitä löytyy Kyotosta. Kävimme yli kymmenessä temppelissä kahden päivän aikana. Temppelit ovat yleensä tarpeeksi erilaisia, ettei niiden katseluun kyllästy. Temppelit on usein rakennettu kauniisiin, rauhallisiin ympäristöihin metsän keskelle, vaikka nitä toki löytyy myös keskeltä kaupunkia modernien talojen välistä. Yllättävää Japanissa oli se, että vaikka siellä on hirveästi asukkaita, tilaa metsille, kukkuloille ja luonnolle on myös paljon. Asutusalueet on rakennettu tiheään.

Mielenkiintoinen tieto meille oli, että monet Japanilaiset kuuluvat molempiin pääuskontoihin. Ihmiset eivät välttämättä käy temppeleissä usein, mutta saattavat pistäytyä vaikka ruokatunnilla rukoilemaan ja pyytämään onnea kokeeseen tms. Ihmiset aloittavat rukouksensa kilauttamalla narujen päässä roikkuvaa kelloa, taputtamalla käsiään ja pudottamalla pieniä kolikoita lahjoituksille varattuun puiseen laatikkoon. Buddhalaisuudessa ja shintolaisuudessa näyttää myös olevan suosittua ostaa temppeliltä tulevaisuutta ennustava paperi. Paperia valitessa tehdään toive, ja ennustuksen lukemisen jälkeen paperi ripustetaan temppelin ulkopuolella olevaan puiseen telineeseen taikka puuhun.
   
Kuvat
Diaesitys

Kyotosta käsin kävimme myös päiväseltään Narassa. Narassa on valtava temppeli, Todai-ji, joka on maailman suurin puurakennus. Sen sisällä on Japanin suurin Buddha-patsas.
Nara on kaunis paikka monine puistoineen, joissa vaeltelee vapaina ruokaa kerjääviä peuroja.

Kyotoon ja Naraan saimme seuraksemme paikallisen oppaan. Japanissa koitimme ensimmäistä kertaa “sohvasurffausta”. Netissä on sivu nimeltä “couch surfing”, jonka kautta paikalliset, tai kyseisessä maassa asuvat ulkomaalaiset tarjoavat majapaikkaa matkalaisille kotonaan veloituksetta. He ovat kiinnostuneita tapaamaan ihmisiä eri maista, ja/tai toivovat itse saavansa majapaikan vieraillessaan itse muissa maissa. Sohvasurffaus on loistava tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin, tapoihin ja ihmisiin sekä tietenkin säästää matkakustannuksissa. Ensimmäinen sohvasurffaus-paikkamme oli japanilaisen perheen luona. Se oli todella mielenkiintoinen kokemus, opimme paljon heidän tavoistaan ja mm. ruokakulttuurista.
   
Kuvat
Diaesitys

Seuraava stoppi oli Himejin linna. Himejin linna on tosi kaunis, se on Japanin parhaiten 1600-luvulta säilynyt linnoitus.
Käväisimme myös Osakan linnassa, joka oli myös ihan hieno, mutta erilainen. Se on jälleenrakennettu pariinkin kertaan, ja sen sisätilat näyttävät enemmän modernilta museolta kuin vanhalta linnalta.
   
Kuvat
Diaesitys

This entry was posted on Saturday, July 4th, 2009 at 20:38 and is filed under in English please !, news, voyages, worldtrip'09. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

There are currently 3 responses to “Japani, ensimmäinen viikko”

Why not let us know what you think by adding your own comment! Your opinion is as valid as anyone elses, so come on... let us know what you think.

  1. 1 On July 5th, 2009, Irma said:

    Kesäiset terveisemme! Olipa todella mielenkiintoista taas lukea kuulumisianne ja katsella kuvia kiitos! Voimme hyvin ja nautimme kesästä joka lämmön puolesta on aika vaihtelevaa välillä oikein hellettä ja nyt taas paleltaa mutta vielä on kesää jäljellä vielä tulee kauniita päiviä.. Oikein hyvää jatkoa matkallenne ja pysykää terveinä! Syd. terv. Irma ja perhe

  2. 2 On July 5th, 2009, Soile said:

    Ihania kuvia – voisimpa olla mukananne. Tosin ei taida olla teidän matkan varrella sellaista paikkaa, jossa en olisi halunnut olla teidän mukana. Olisi pitänyt tajuta tarjoutua teille matkamaskotiksi muumin ja kitin seuraksi.
    Täällä on grillikausi vasta avattu – laiska emäntä ei ole saanut aiemmin aikaiseksi. Ensi viikolla pitäisi koittaa laskeutua Rauman vesitornista köyden avulla, kiitos Petrin syntymäpäivälahjaidean. Mutta kosto on suloinen :)

    -Soile

  3. 3 On July 6th, 2009, Kotiväki said:

    Onpa ollut todella hienoa ja siistiä Japanissa. Ahkeria ihmisiä. Täytyypi katsoa kuvia ihan ajan kanssa. töissä ei kehtaa kuin vilkaista ja laitan aina jonkin kuvan työpöydän taustakuvaksi. Ollaan kotonakin maanantai pyykinpesussa ja ilmat on niin talviset, että voisi olla pitempäänkin, vaan kun mökilläkin on tekemistä aika tavalla. Älkää nyt vaan intoutuko sinne Pohjois-Koreaan matkallanne, ehtii sinne myöhemminkin. Palataan ja katsotaan illalla kotona kuvagalleriaa. Videot ovat nyt todella hyvät, pitäisi Manunkin viitsiä katsoa kaiken sen kiireensä keskellä. Oikein hyviä matkapäiviä ja mailaillaan. Terv. äiskä ja iskä

  • Search

  • Archives

  • Map plugin activated