26th May 2009

Australia (1/4): Tasmania

  • english
  • finnish
  • french

Vaikka meillä oli yhteensä vain viisi viikkoa aikaa valtavassa Australiassa, halusimme viettää niistä neljä päivää Tasmanian saarella, koska olimme kuulleet paikasta niin paljon kehuja.
Hyvä ystävämme Jonas lensi Ruotsista lomailemaan kuukaudeksi seuraksemme Australiaan. Tavattuamme hänet Melbournessa lensimme Tasmaniaan, koska se oli yllättäen paljon halvempaa ja nopeampaa kuin lautalla matkustaminen.

Pääkaupungissa Hobartissa juhlimme ensin Jonaksen synttäreitä perinteisesti irlantilaisessa pubissa. Seuraavana päivänä suuntasimme etelään Brunyn saarelle.
Ensimmäisenä iltana siellä näimme ensimmäiset wallabimme. Niitä oli kymmenittäin leirintäalueen ympäristössä, sekä ruskeita että valkoisia, eivätkä ne säikkyneet vaikka otimme kuvia parin metrin päästä. Oli hienoa nähdä niitä luonnossa. Luulimme ruskeita ensin kenguruiksi, mutta kuulimme paikallisilta niiden olleen wallabeja. No eipä mitään, eivät hekään kaikki kuulemma erota noita kahta eläintä toisistaan.

Seuraavana päivänä halusimme nähdä äskettäin uhanalaiseksi julistetun Tasmanian paholaisen, joten menimme eläinpuistoon . Ne veijarit osaavat olla todella häijyjä toisilleen, ja niiden ärjyessä ei ihmettele mistä ovat pahan maineensa ja nimensä saaneet. Mutta osaavat ne olla suloisiakin (nukkuessaan), kuten kuvista näette. Samassa eläinpuistossa näimme myös paljon muitakin Australiassa eläviä eläimiä, mm. kenguruita, koaloita, vompatteja ja nokkasiilejä. Niiiiiiin suloisia! Vaikka en yleensä ole kaikista eläinrakkain, en olisi millään malttanut lähteä pois noiden suloisten ja erikoisten tallustelijoiden luota, joten poikien piti suunnilleen kantaa minut ulos.

Tasmania on täynnä luonnonpuistoja, me ehdimme tekemään parin tunnin vaelluksia itärannikolla sijaitsevissa South Brunyn, Freycinet-, sekä Douglas-Apsleyn luonnonpuistoissa.
Reitit olivat kaikki melko erilaisia, hienoja maisemia kaikissa. Viimeisellä vaelluksella puolet reitistä kulki pitkin kuivaa, kivistä jokea, ja matkasimme hyppien kiveltä toiselle.

Kuvat
Diaesitys

This entry was posted on Tuesday, May 26th, 2009 at 17:11 and is filed under in English please !, news, voyages, worldtrip'09. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

  • Search

  • Archives

  • Map plugin activated