Uusi Kaledonia
Alun hankaluuksien jälkeen löytää majapaikka ekaksi yöksi sekä viikonloppuna auki oleva autonvuokrausfirma, saimme toisena päivänä auton allemme ja aloimme kiertää saarta. Päätimme telttailla tasoittaaksemme budjettia, ja se oli ihan mukavaa vaihtelua. Helpoinkin vaihtoehto, koska täältä ei majapaikkoja joka paikasta löydy. Leirintäalueet ovat vaatimattomia, eivät ollenkaan mihin olemme Pohjoismaissa tottuneet. Kokkausmahdollisuutta ei käytännössä ole, mutta selviäähän sitä viikon mielikuvitusta käyttämällä, no joo tai siis suurimmaksi osaksi patongilla, juustolla ja kinkulla.
Uusi Kaledonia on Ranskan siirtomaita, eikä siellä ranskan kansalaisten lisäksi juuri muita tunnu olevan, paitsi muutamia kiinalaisen ravintolan pitäjiä sekä japanilaisia turisteja. Minultakin lentokentälle saapuessa tenttasivat lentokenttävirkailijat kummallisesti että mistäs tulen ja puhunko ranskaa, ihan kuin se olisi ollut saarelle pääsyn ehto…
Saari on suosittu ranskalaisten nuorten keskuudessa, ja pääkaupungin ainoassa hostellissa asuu paljon saarelle joksikin aikaa työskentelemään tulleita.
Pääkaupungin Noumean ulkopuolella Uusi Kaledonia on suurimmaksi osaksi harvaanasuttua, ja useat kylät ovat todella pieniä, jopa kauppoja voi olla vaikea löytää. Ympäri saarta on teiden varsissa siellä asuvien heimojen nimikylttejä. Tuntuvat elävän melko vaatimattomasti ja luonnonläheisesti.
Maisemat ovat hienoja ja vaihtelevat rannoista ja palmupuista hiukan Lapin maisemia muistuttaviin karumpiin maastoihin. Turismin lisäksi tärkein elinkeino on nikkelin tuotanto. Wikipedian englanninkielisen artikkelin mukaan peräti yksi neljäsosa maailman nikkelivaroista on tällä pienellä saarella!
Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta yllätyksiä saattaa sattua päällystetyiltä pääteiltä poiketessa. Me juutuimme yhtenä päivänä mutaan keskipäivän kuumimpina tunteina. Pari tuntia yritimme itse saada autoa siirrettyä, kunnes juuri kun olimme luovuttaneet ja lähtemässä hakemaan apua, pelastava enkeli saapui tyhjästä jättijeepillään kiskomaan yltä päältä mutaisen auton kuiville. Olimme kuulemma toiset vai kolmannet hänen auttamansa matkalaiset samana päivänä..
Kuvat
Diaesityksi
Viimeisenä päivänä halusimme rentoutua ja snorklailla paratiisisaareksi kutsutulla Ile des Pines (mäntysaarella), jonne on kolmen tunnin laivamatka. Liput maksoivat hunajaa, mutta olimme kuulleet saaresta niin paljon kehuja, että halusimme nähdä sen. Olisimme halunneet olla siellä useamman päivän, olisi ollut kannattavampaa, mutta meillä ei ollut aikaa saarikierroksen jälkeen, ja saarelle pääsee vain kolmesti viikossa. Saari oli upea ja vedet kirkkaita. Mutta aina ei voi sää sallia. Tietysti just tuona päivänä satoi melkein koko päivän. No eihän trooppinen sade niin haittaa, paitsi että tuuli voi sielläkin tehdä ilman viileäksi. Meille ei tullut mukaan sateenvarjoa eikä vaihtovaatteita, ja laivalle palatessamme olimme litimärkiä. Paikalliset mummot säälivät meitä ja lahjoittivat väkisin vanhoja vaatteitaan. Sitten heillä oli hauskaa nähdessään Chris pareossa (saarilla paljon käytetyssä hameessa).
Kuvat
Diaesityksi
Seuraavaksi matkaamme Uuteen Seelantiin, maahan jota minä olen eniten odottanut tällä reissulla.