Khrys weblog

Viimeisellä viikolla kiertelimme enimmäkseen Tokiota. Tässä valtavassa metropolissa tutustuimme mm. Asakusan (Senjo-ji temppeli ja vanhanaikainen markkinakatu), Akihabaran (elektroniikkakeskus), Omote-Sandon (hieno, kallis ostoskatu, joka johtaa Meiji Jingu temppelille) sekä Otemachin (Imperial Palace ja businessalue) alueisiin.
   
Kuvat
Diaesitys

Ensimmäistä hääpäiväämme vietimme hienolla, rauhallisella paikalla sijaitsevassa Palace Hotel Hakonessa parin tunnin junamatkan päässä Tokiosta. Saimme jopa paremman huoneen näköalalla Fuji-vuorelle, koska eivät ensiksi löytäneet varaustamme. Olimme onnekkaita nähdessämme vuoren ensimmäisenä päivänä, koska seuraavana päivänä satoi ja oli niin sumuista että se peitti koko laakson. Fujille jäi kiipeämättä tällä kertaa, koska kiipeämistä ei suositella virallisen kauden ulkopuolella, sää oli tosi epävakainen, ja polvemmekin olivat jo valitelleet 20-kilon rinkkojen raahaamisesta. Eikäpä meillä olisi ollut tarpeeksi lämmintä varustustakaan.
   
Kuvat
Diaesitys

Japanissa koettua

Totutteleminen vihreään teehen, jota Japanissa tarjotaan lähes joka aterian kanssa, kylmänä tai kuumana, vei meiltä aika kauan. Ensikosketuksen siihen saimme lentokoneessa, jossa olimme luulleet lasissamme olevaa nestettä omenamehuksi. Maku muistutti meistä lähinnä kalanmaksaöljyä (sori vaan kylmän vihreän teen ystävät). Kun tiedustelin lentoemännältä että mitähän hän oli tarjoillut, toi hän vielä ystävällisesti toisen lasillisen. Jee.. Mutta kaikki kunnia Japan airlinesin henkilökunnalle; heiltä saa aivan loistavaa palvelua, he jopa antoivat meille (aitoa) shamppanjaa, ja käsinkirjoitetun ja koko henkilökunnan allekirjoittaman kortin häämatkamme kunniaksi. Vau!

Japanissa söimme enimmäkseen sushia, sekä nuudeleita, jota on eniten tarjolla, joten ruoan suhteen ei eteen tullut suuria yllätyksiä. Tosi hyvä juttu monissa japanilaisissa ravintoloissa on se, että annoksista on tehty muoviset näytteet, joten ulkomaalaisillakaan ei ole suurta vaikeutta tietää suunnilleen mitä tilaa. Japanilaisessa keittiössä hyvin tärkeää on annosten kaunis asettelu. Hyvin suosittuja varsinkin junamatkoilla ovat kaikkialla myytävät lounasboxit, “bento”. Sievästä boxista löytyy värikäs valikoima kasviksia/kalaa/lihaa/riisiä jaoteltuna omiin pikkulaatikoihinsa. Mielenkiintoista Japanissa ovat jälkiruoat, joista suuri osa on valmistettu riisistä ja punaisista pavuista. Länsimaiseen makuun niitä on vaikea mieltää jälkiruoiksi, koska ne eivät ole ollenkaan, tai vain hiukan makeita.

Japanissa käytetään perinteisesti valtaosin käteistä rahaa korttien sijaan. Viime vuosien aikana luottokortteja on alettu hyväksyä maksuvälineenä kasvavassa määrin, mutta edelleen se ei käy läheskään joka paikassa.
Ulkomaalaisille tämä aiheuttaa päänvaivaa, koska myöskään läheskään joka automaatista ei saa käteistä ulkolaisella kortilla, ainakaan Visalla (Mastercard olisi käynyt ilmeisesti laajemmin). Me jouduimme vaikeuksiin Kyotossa, jossa etsimme Visan kelpuuttavaa automaattia yli kahden tunnin ajan tarvitessamme käteistä metrolipun ostoon. Kävimme läpi kymmenisen pankkia/automaattia tuloksetta. Vihdoin löysimme kadulta ulkomaalaisia, jotka neuvoivat meitä menemään 7eleven kaupan nostoautomaatille. Heillä oli oikein 7eleven kauppojen sijaintipaikat osoittava kartta mukana, koska heillä oli aiemmin ollut sama ongelma. Valitettavasti nostotapahtuma kyseisen kaupan maatista maksaa enemmän kuin normaalisti, mutta Japanissa ei ainakaan Kyotossa tuntunut olevan paljon vaihtoehtoja. Rahanetsintäoperaation aikana koimme myös ensimmäisen kunnon rankkasateemme Japanissa, ja tietenkin minun repussa ollut passini kärsi myös pienen vesivahingon, levittäen Chilen värikkäät leimat pitkin sivuja.

Japanissa on vaikea löytää englantia puhuvia ihmisiä, mikä ainakin minulle oli yllättävää. Englannin opettaminen kouluissa ei tunnu olevan kovin tehokasta, ja suuri ongelma on, että englantia opetetaan japanilaisella lausunnalla, eli he lausuvat sanat eri tavalla, eivätkä näin ymmärrä mitä puhumme.
Japanin turismi on keskittynyt pääosin kotimaisiin matkailijoihin, eikä englanninkielistä tietoa ole aina tarjolla. Perusasioita kuten postikortteja on jopa vaikea löytää.

Japanissa vanhemmat miehet tuntuivat olevan ulkomaalaisista eniten kiinnostuneita ja koittivat tulla juttelemaan muutamallakin englannin sanalla. Eräs vanha mies osti meille pienen sanakirjan kysyttyämme häneltä neuvoa, kutsui meidät kahville sekä illalliselle kotiinsa. Emme kehdanneet mennä, mutta jälkikäteen mietimme että hän vaimoineen olisi varmaan ollut mielissään erikoisista vieraista. Hääpäivänämme sushipaikkaa etsiessämme tapahtui kummallinen juttu. Hiukan alkoholia nauttinut iäkkäämpi mies halusi väkisin auttaa ja johdatti meidät sushiravintolaan. Hän meni sisään ennen meitä, keskusteli henkilökunnan kanssa ja lähti sitten pois. Nautittuamme illallisesta jonkin aikaa, henkilökunta tuli luoksemme pidellen 5000 yenin (yli 40 euron) seteliä hokien ainutta osaamaansa englannin sanaa; “presento, presento”. Hetken pähkäilyn jälkeen tajusimme että mies oli jättänyt rahan meille illallista varten. Emme tietenkään halunneet vastaanottaa rahaa varsinkin kun mies oli ollut humalassa. Pyysimme heitä palauttamaan rahan seuraavan kerran kun miestä näkevät, mutta ymmärsimme etteivät he tunteneet lahjoittajaa. Ei meidän sitten auttanut kuin kiittää ja kumartaa ja syödä mahamme piukaksi sushia, ja ottaa saket päälle.

Ehkä hauskin tapaus sattui kun erehdyimme jättämään muutaman kolikon tippiä avuliaalle nuorelle tarjoilijalle. Ravintolasta poistuttuamme puolen kilometrin päässä liikennevaloissa poika viilettää pikkuruisella polkupyörällä meitä vastaan rahat kourassaan ja läähättää että unohdimme ne. Hän ei millään meinannut ottaa kolikoita vastaan vaan oli aivan ihmeissään. Ok, Japanissa ei siis todellakaan anneta tippiä.
Japanilaiset ovat valtavan rehellistä porukkaa, eivät todellakaan ylitä katua punaisen valon palaessa, eikä siellä tarvitse pelätä tavaroidensa puolesta. Tosin kuulimme huhua turvallisuustilanteen huononemisesta myös Japanissa rikkaiden ja köyhien välisen eron kasvaessa.

Hauskojen asioiden listaan kuului mm. lämmitetyt vessanpöntön istuimet, pytyn säädettävä musiikki, huuhteluääni, sekä alapääsuihku. Katsoimme parhaaksi olla koskematta moisiin hienouksiin.

Outoa oli se, ettei roskiksia löytynyt kaduilta tai asemilta juuri mistään. Ihmisten odotetaan kantavan roskat mukanaan kotiin, ja se näyttää toimivan. Kaikkialla on suht siistiä.

Meillä on ollut todella mahtavaa aikaa Japanissa! Chris oli suunnitellut hyvin etukäteen missä kannatti käydä, ja täällä eritoten tuntui että joka päivä tarjosi uusia kokemuksia.

Seuraavaksi suuntaamme mielenkiintoiseen Etelä-Koreaan.